Comment

Lentola SM karting 2019

Kauden toinen Karting SM viikonloppu Lentolassa ajettu. Sijoitukset P12 ja P10.

Valmistautuminen kisaan aloitettiin edellisenä viikonloppuna treenireissulla radalle. Pari päivää hiottiin kisakuntoa kohdilleen.

Itse kilpailussa tuttuun tyyliin torstai ja perjantai treenattiin. Lauantaina ja sunnuntaina omat erilliset kilpailut. Perjantain treeneissä alkoi löytyä vauhtia jo tosi hyvin, kolkuteltiin kärkiporukan aikoja. Ajaminen oli rentoa ja moottori toimi hienosti uusilla asetuksilla. Moottori puoleen on keskitytty nyt huolella, hommaa hoitaa Prospeed ja siellä Jussi Malila.

Lauantain kisaan lähdettiin odotukset tapissa ja aika-ajo lähtikin käyntiin mallikkaasti, puoleen väliin asti top kolmosessa. Sitten pieni taktiikka virhe ajopaikan valinnan kanssa eikä aika enää parantunut lopussa. Sijoitus P12. Ensimmäisessä erässä keskeytys ensimmäiseen mutkaan, auts. Toinen erä ja kauas jäätiin. Saldo erien jälkeen sellainen, että finaaliin lähdettiin viimeisestä ruudusta. Finaalissa hyvä ajo ja nousua reilusti lopputuloksissa P12.

Sunnuntaina homma lähti käyntiin moottorin sisäänajolla warmupissa. Jussi laittoi vielä la yön kähmässä moottorin uusiksi. Aika ajossa oli ehkä pientä puristusta ja ajopaikan hakua, niin parasta ei saatu irti, P14. Erät P10 ja P11, hyvä veto molemmissa. Finaaliin ruudusta 11 siellä hieno taistelu 6-10 paikasta koko finaalin 25 kierrosta. Tällä kertaa P10, mutta ajossa valtava loikka eteenpäin.

Suomen OK luokassa on tällä hetkellä hieno tilanne, mukana ajaa Euroopan top 10 kuskeja useampia. Nämä ”ammattilaiset” ovat hyvä mittari missä me mennään tällä hetkellä ajollisesti.

Seuraavaksi ajetaan Vantaalla SM kartingia 5-7.7

Iso kiitos kaikille mukana päriseville!

Comment

Comment

Kouvola SM karting 2018

SM karting Kouvola ajettu ja sarja saatu päätökseen. Sijoitus P7. Kauteen mahtui kaikkea mahdollista. Alkuun ei vauhtia ollenkaan, mutta kun se löytyi niin alkoi tulla tulosta. Harmillisesti neljä keskeytystä oli liikaa sarjaa ajatellen. Taivoitteeseen ei päästy, mikä tietysti harmittaa koko jengiä.

Lauantaina Kouvolassa mentiin alkuun kuivalla ja vauhti oli kohdallaan. Loppupäivä sateessa ja kesän parasta sadevauhtia. Finaalissa jälleen epäonnea ja viimeisillä kierroksilla ketjut pois paikaltaan, matka jäi siihen.

Sunnuntai ja uutta matua koukkuun. Heti aamusta hyvä kyyti. Aika-ajoissa P2, Erät P2 ja P4. Finaaliin lähdettiin eturivistä ja hyvä lähtö. Tiukkaa oli ja hyvää kilvan ajoa sijoituksien vaihtuessa tiuhaan. Perskula tällä kertaa kuljettajan omiin nimiin mutka pitkäksi ja renkaat pöperölle. Noo siitä selvitiin, mutta sijoitus putos jotain ysin paikkeille. Hetken kesti saada renkaat jälleen toimimaan, mutta kun ne alkoivat toimimaan niin porukkaa tuli selkä edellä vastaan koko ajan. Hieno nousu sijalle neljä.

Kausi on nyt meidän osalta tässä. Iso kiitos Prospeed Jussi ja Jartsa. Team kaverit ja kaikki mukana pörisevät yhteistyökumppanit.

 

40673765_2180431715314579_3940226658325233664_o.jpg

Comment

Lahti SM Karting 2018

Comment

Lahti SM Karting 2018

Lahden SM karting ajettu. Tällä kertaa pisteitä ei herunut, vaan molempina päivinä matka jäi kesken jo finaalin ensimmäisellä kierroksella.

Lauantaina parasta oli toisen erän voitto. Vauhti riittää, kun kaikki palikat toimii. Aamulla lämppärissä hajosi moottori. Vaihdoimme varamosan paikalleen, mutta harmillisesti vauhtia ei ollut riittävästi ja aika-ajosta irtosi hankala nelosruutu. Eka erässä huono lähtö ja tippuminen joukon hännille. Toka erään Jussi sai mosan kuntoon ja sieltä voitto. Finaaliin lähdettiin taas ruudusta neljä. Harmillisesti matka loppui jo ensimmäisen mutkan lähtökolariin. Kuski ok auto ei. Noo etteen päin… huomenna paremmalla onnella tuumasi kuski.

Sunnuntai tarjosi sään puolesta kuivaa ja märkää keliä. Aamun lämppäri kuivalla ja hyvä vauhti P1. Aika-ajoon saatiin vettä juuri ennen starttia. Pientä säpinää mekaanikoilla saada pelit sadeiskuun. Ei vielä aivan riitä tuo sadekyyti P7, mutta suunta on oikea, ero kärkeen pienenee. Erät P7 ja P4. Finaaliin ruudusta kuusi. Hyvä lähtö ja nousu neloseksi, mutta kun ei onnista niin ei sitten millään. Kolmannessa mutkassa ahdasta pelit parkkiin ja se oli siinä. Auto ja kuski kunnossa, mutta ylämäkeen käyntiin puskiessa voimat ei vielä riittäneet.

ISO kiitos kaikille mukana päriseville ja team kavereille. Homma jatkuu Kouvolassa SM kartingissa kuun lopussa.

Comment

Comment

Oulu SM karting 2018

Kotikisat ajettu Ouluzonessa ja ensimmäinen SM voitto plakkarissa! Tällä kertaa valmistautuminen kisaan oli perusteellista kun ma ja ti leikattiin radan pusikoita ja kasattiin palkintopallia. Keskiviikkona pystytettiin teamin teltat ja kasattiin laitteet. To ja pe treeniä hyvällä vauhdilla.

Lauantaina sitten kisattiin. Aika-ajot P5 ei aivan parasta. Erät P3 ja hyvä veto molemmissa erissä. Finaaliin ruudusta kolme ja heti nousu kakkoseksi. Se ei riittänyt vaan hetken päästä kärkeen! Hienosti kantti kesti koko kisan kärkipaikalla ja maalissa voittajana!!

Sunnuntai ja säärintamalla luvattiin kunnon rytinää  :) Tulihan sitä ja moneen eri otteeseen. Aika-ajoissa tehtiin arviointivirhe ja lähdettiin ajatuksella, että rata kuivaa. Ei kuivanut P9. Erät siis ruudusta yhdeksän. Eka erä P6 tekniikkamurheita. Toiseen erään laitteet kunnossa ja kuivalla setillä viivalle. Pari kierosta kuivalla ja taivas repeää kunnolla. Slikseillä kaatosateesa P2 VOW. Olihan veto! Ehdottomasti uran paras sade-erä. Finaaliin ruudusta neljä. Lähtö ei aivan nappiin ja pari sijaa tuli takapakkia, mutta kovan taistelun jälkeen maalissa P4. Tarkkaa hienoa ajoa.

Ouluzone on sarjan paras ja vauhdikkain rata, jossa tilanteita riittää. On ohituspaikkoja ja kaikkea mitä radalla pitää olla.

Kokonaisuutena hieno viikonloppu. Iso kiitos team Prospeed Finland ja team kaverit. Kaikki mukana pärisevät. TULIHAN SE SIELTÄ.

Homma jatkuu Lahdessa 11-12.8

37592513_2107912492566502_320303211938316288_o.jpg

Comment

SM Lappeenranta 2018

Comment

SM Lappeenranta 2018

Reissusta kotiuduttu hyvillä mielin vaikkakin sunnuntain finaalissa tuli keskeytys. Mahtavaa tekemistä koko viikonloppu, hienoja ohituksia ja tasaista virheetöntä ajoa tarvittaessa.

Valmistautuminen tehtiin huolella käymällä ajamassa kahden päivän testit.

Torstai ajettiin helteisessä kelissä ja vauhti aivan topissa. Perjantaina jatkettiin harjoituksilla tällä kertaa vesisateessa ja sekin on mennyt eteenpäin, joskin siinä on ero vielä kuumimpaan kärkeen. Lauantaina ajettiin sitten kilpaa ja tosissaan. Aika ajoista P6 paikka kuivuvalla radalla. Ei aivan nappi veto mutta lähes. Erät lähdettiin sitten ulkopuolelta kutospaikalta, joka on todella hankala lähtöpaikka. Hienoa ajoa ja ohituksia radalla, jossa ei voi ohittaa J P3 ja P5. Finaaliin lähdettiin ruudusta kolme. Hyvä lähtö ja omalta paikalta matkaan. Pari sijaa tuli alussa takkiin, mutta kun renkaat saatiin toimintaan niin hienoilla ohituksilla maalissa P2 ja uran paras SM sijoitus. Pikkasen saatiin loppuun vielä jännitystä kun vesisade yllätti lopussa ja kilpakumppani pisti vielä viimeisellä kierroksella tiukasti hanttiin, mutta homma oli hallussa.

Sunnuntaihin lähdettiin tietenkin kovin odotuksin. Aika-ajo P6, harmillisesti puhdasta kierrosta ei saatu irti tällä kertaa. Erät olivat vaikeita lähtöjen osalta. Ulkopuolelta lähteminen tiputti useita sijoja aina alussa. Taistelu ja vauhti oli kyllä kovaa ja muutama osumakin siinä annettiin ja saatiin. Erä sijoitukset P5 ja P6. Finaaliin lähdettiin paikalta kuusi. Hyvä lähtö ja tiukkaa vääntöä heti alusta asti. Harmillisesti pikku osuma kilpakumppanin kanssa, jolloin kaverin etupuskuri meni J-O:n etuvanteen sisään rikkoen renkaidenlukitus pultit. Se oli sitten siinä, rengas tyhjeni ja oli pakko keskeyttää.

Kaiken kaikkiaan loistava tason nosto, nyt oltiin aivan kärkiporukoissa kuivalla koko ajan.

Homma jatkuu seuraavaksi 20-22.7 kotikilpailulla OuluZonessa. Siellä laitetaan kaikki peliin. Nyt kaikki paikanpäälle kannustamaan. Karting on parasta paikan päällä!

Iso kiitos kaikille mukana pöriseville!!

Comment

SM Pori 2018

Comment

SM Pori 2018

Porin SM ajettu ja reissusta kotiuduttu. To ja Pe ajettiin treeniä ja vauhti oli ihan hyvää. LA aika-ajo ja ekaerä ei vain onnistunut. Sitten toisessa erässä nähtiin jo paljon parempaa tekemistä ja vauhtia. Finaalissa harmilisesti auto ei suostunut kulkemaan ekoilla kierroksilla mihinkään ja koko porukka karkas maisemaan. Sitten kun laitteet rupes toimimaan tuli tasaista kierrosaikaa ja päästiin napsimaan muutama päänahkakin.

Sunnuntaina homma lähti hyvin käyntiin lämppärin P6 sijalla. Aika-ajossa irtosi sija P8 mutta ero kärkeen mitataan kalenterilla  :( Erät meni sitten aivan pieleen molemmissa keskeytys. Finaaliin viimeiseltä paikalta ja nousu sijalle P8. Reeneissä löytyy rentoa vetoa ja vauhti on hyvä, mutta kilpailu lähdöissä on puristusta aivan liikaa ja vauhti katoaa. Harmillisesti Porin rata söi renkaat loppuun tosi nopeasti. Paljon tärkeää testaus- ja treeniaikaa menee hukkaan kun ei ole enää renkaita millä vetää. Homma jatkuu Lappeenrannan SM kisoilla.

Comment

Comment

Porin kevätpäräys 2018

Porin kevätpäräys ajettu. Tällä kertaa valmistautuminen oli lähes nollissa kun reissuun lähdettiin. Uusi runko toimii hienosti alun vaikeuksien jälkeen. Moottori puoli vaattii vielä hieman testiä, jotta kaikki potentiaali saadaan sitä irti. Kuskin ranteet antoi myös viitteitä heräämisestä, joten kaikin puolin hyvä ja herättävä reissu. La tulos oli P6 hienon väännön jälkeen. Su alkoi hyvin lämppärin P7 sateella. Harmillisesti aikaajoissa paukahti tulppa heti alussa ja aika jäi tekemättä. Erissä pientä tekniikka ongelmaa joten ei kulkenut. Finaaliin saatiin laitteet pelittämään mutta viimeinen lähtöpaikka ei paljon luvannut. Hyvää nousua läpi finaalin maalissa P7 mutta harmillisesti etu puskuri pois paikoiltaan ja viiden sekunnin aikasakko tilille joten lopputulos P9. . Homma jatkuu
Porissa kuun lopussa ensimmäisellä SM kilpailulla.


Kiitos mukana päriseville:)

Comment

Comment

Kauden 2017 yhteenveto

Kausi 2017 on saatiin päätökseen. Tavoitteeksi asetettiin kaudelle 2017 kilpaileminen ulkomailla ja nousujohteinen tulostaso ja tämähän me myös tehtiin.

Ensimmäinen veto isolla rungolla ikinä X30 Euro Series kisassa Belgian Genkissä :) Sieltä hieno seitsemäs sija kotiintuomisina. Toinen startti olikin Italiassa Castelletossa, jossa vastoinkäymisiä oli ihan tarpeeksi mutta kuitenkin finaalin 21s kahden kolarin jälkeen. Suomen X30 sarjasta irtosi yhdeksäs sija. Ajettiin myös pari tutustumiskisaa Okj:tä sekä muutama kisa Rotax junnuja.

Siirtyminen isoon runkoon ja juniori-luokkiin oli odotetun vaikea. Vauhtia on mukavasti, mutta kilpailutilanteet pitää vielä oppia kääntämään eduksi. Harmillisesti sadekeli tuotti vaikeuksia tänä kesänä? Kuivalla vauhti on hyvä luokasta riippumatta. Tapahtumia riitti kaudella mukavasti. Kimmo oli Härmässä mekana. Mikko oli huoltajana Italiassa ja Kris ja Massimo mekaanikkona. Jussi huoltajana ja mekana Belgiassa. Allekirjoittaneella on muuten aika paljon helpompaa olla kisapaikalla kuin monitorien varassa kotona :) Alfa TV:llä nähtiin lapaset useampaan otteeseen ja kertaalleen päästiin jutullekin :)
Saapa nähdä mitä vuosi 2018 tuo tullessaan.

Comment

Comment

Karting SM OKj OuluZone

Kuulumisia kotikisoista SM kartingin merkeissä, jossa ajoimme ensimmäisen kilpailun OKj:n puikoissa. Kisa sujui ihan mallikkaasti. Vauhti riitti kaiken ollessa kohdallaan reilusti kympin sakkiin. Harmittavasti molemmissa finaaleissa kolareissa. Lauantaina matka tyssäsi eka kierroksella kokonaan kolmanteen mutkaan ja sunnuntaina eka kierroksella nelos mutkassa avustettiin pihalle. Onneksi matka kuitenkin jatkui, mutta  harmittavasti viimeiseltä paikalta. Vauhti riitti nousemaan kolmanneksitoista. Kuski tykkäsi kovasti uudesta luokasta ja vauhdista. Tutkimme mahdollisuutta ajaa loput SM kisat OKj:ssä :) Nyt pikku loma ja kalalle.

Kiitos!

Prospeed Finland
Tunturi Pub
Oulun Yritystakomo
Keski-Suomen Betonirakenne Oy
Siili Solutions
Laa-Tek Oy
Teroituspalvelu Kankaanpää Oy
Hautaus ja Kukkapalvelu Räisänen Ay
Kuljetus Sampsa Laakkonen
Salotec Oy
Sara rakennuttaja
Laitoskeittiöhuolto Jyrälä Oy
Rantapohja
Haapalehdon Katsastus Oy
Syötteen Maansiirto Oy
Walo-asunnot
VRJ Group
JTK Power
M-Filter
Neste Pudasjärvi
Kiinteistöhuolto Riekki Oy
Tili-Tekno
Pudasjärven Lvi ja Rautatarvike Oy
Pudasjärven Optiikka
Profin Oy
Ylävirran Kuljetus Oy
Imago Printti Oy
JP Automaalaamo Oy
HKP Niskala OY
KP-ServicePartner Oy
Vanajanlinna
Koskitraktori Oy
Elektroset Oy
Profile
Tuli-Tauko
Ramat Invest Oy
mbat.fi
Kolari- ja korjaamopalvelut KKJR
Rebellify
Rakennus Pulkkanen Ky
Pudas-Kone Oy

Comment

Comment

RMC Jyväskylä & X30 Honkajoki

Ruuhimäen RMC:n keskiarvona kympin suoritus 😊 Lähes joka lähdössä sijoitus 10. Kulkua ei vaan saatu millään, joten parempaan ei tällä kertaa päästy. Harmillisesti moottorin tunnit tulivat täyteen eikä mitään ollut tehtävissä. Heti Ruuhimäen kisan jälkeen X30 säädöt paikoilleen ja suuntana Honkajoki. 
Honkajoen X30 Challengen lauantain lopputulos 10s ja sunnuntain 15s. Lauantain aika-ajoissa ei saatu aivan parasta vauhtia ja tuloksena 18s. Erissä tulokset 4 ja 6. Finaalissa harmittavasti oma arviointivirhe, jonka seurauksena pudottiin kärkiporukasta. Sunnuntaina aika-ajoissa 17s. Erissä 11s ja 8s. Sunnuntaina vauhti ei riittänyt kärkitaisteluun ja matkaan mahtui myös muutama osuma. Finaalissa maalissa 13, mutta kotimatkalla huomasimme yllätykseksemme sijoituksen tippuneen aikasakon myötä muutaman sijan ja lopputulos olikin 15s. Valitettavasti homma ei toiminut tällä kertaa lainkaan, peiliin katsomisen paikka meillä jokaisella... Homma jatkuu kotikisalla heti ensi viikonloppuna SM-kisoissa Ouluzonessa, sinne siis kaikki joukolla J-O:ta kannustamaan!!

Comment

Comment

X30 Challenge Lahti

Lahti X30 Challengesta kotiuduttu. Tuloksena lauantain 13 sijaja sunnuntailta 8s. Tällä kertaa reisulla riitti ongelmaa laidasta laitaan. Molemmat kisapäivät olivat enemmänkin remontin tekoa kuin kilvanajoa. Parit kertaa startti remppa, tyhjä rengas, pakoputken kannatinrauta poikki pariin otteeseen, kaasari ongelma lauantain finaalissa viimeisellä kierroksella. Sunnutaina aika-ajossa räjähti takajarrulevy pääsuoran päähän ja siitä perä edellä mestareiden aitaan. Nyt sieltä löytyy sitten oma reikä :) Tehtiin sitten vähän isompi jarruremontti :( Harmittavasti myös pari osumaa, no mutta asiat on kuitattu ja eteenpäin sano.... Vauhtia tuntuu löytyvän kunhan vain saadaan laitteet rokkaamaan loppuun saakka . Välillä tämä motorsportti on tämmöistä. Nyt kuski pienelle lomalle ja homma jatkuu 01.-02.7. Ruuhimäki ROTAX MAX CHALLENGE:ssa.

Comment

Comment

Rotax Max Challenge Lentola

Lentolan RMC ajettu kauniissa kesäisessä säässä. Paljon parempaa sijoitusta tosin kisaviikonlopulta lähdettiin hakemaan, onhan Lentolan rata lähes toinen kotirata ;) Tällä kertaa ei aivan kärkivauhtia löydetty missään vaiheessa. Harmillisesti vielä sunnuntain finaalissa pari osumaa ja sijoitus tippui kauas kärjen taakse mutta perisi ei kuitenkaan annettu missään vaiheessa. Parhaimmillaan pääsimme vauhdillisesti neljänneksi nopeimpaan aikaan. Lopputuloksena kisoista lauantaina P9 ja sunnuntaina P13. Nyt täytyy testata ja reenata vauhtia lisää. Meidät tavoittaa tästä eteen päin OuluZonesta. Seuraava kisa käydäänkin kotiradalla OuluZonessa 10.- 11.6.

Comment

Comment

Rotax Max Challenge Vantaa

Vantaalta kotiuduttu ja ensimmäinen Rotax Max Challenge viikonloppu ajettu. Homma lähti liikeelle siitä, että siirryttiinkin minimax-luokan sijaan juniori-luokkaan. Valmistautuminen kisaan jäi täysin tekemättä Suomen lämpimän kevätsään johdosta. Elikkä kuristimet pois ja radalle. :)No eihän se ihan niin toiminut. Torstai ja perjantai haettiin tiukasti vauhtia ja alkoihan se vauhti sitten myös löytymään. Lauantain aika-ajoissa P9, oli ihan ok veto. Erissä sijoitykset P8 ja P9 . Finaalissa tiukan kisan jälkeen P5. Hieno aloitus uuteen luokkaan. Sunnuntai alkoi hyvin, aika-ajoissa P7. Erissä sijoitykset P6 ja P14, harmilliseti pari kolaria matkassa. Finaaliin lähdettiin ruudusta 14, mutta lähtö ei onnistunut ja pudotusta tuli lisää. Kovaa vääntöä 16 kierrosta ja loppusijoitus P11. Finaalissa vauhti ei riittänyt tätä korkeammalle. Nyt huolletaan laitteet kuntoon ja seuraavaksi Lentolaan RMC kisaan parin viikon päästä.

 

Comment

Comment

X30 Challenge Kouvola

X30 Challenge kisat Kouvolassa ajettu. Lopputulos oli ihan lupauksia herättävä. Molempina päivinä finaalin seitsemäs. Vauhti kuivalla oli hyvä. Sateella jäi vielä parannettavaa sekä aika-ajoihin myös :) Tavoitteeksi asetettiin jälleen finaaliin pääsy ja se ylittyi reippaasti. Uusi auto toimi hienosti ja varsinkin Jussin tekemä kisamoottori oli aivan liekeissä ;) Keli oli mitä mainioin. Kaikille oli tarjolla oma suosikkikeli. Paistoi aurinko, satoi lunta, vettä, räntää.... Mikko ja porukat hoiti kuitenkin homman kotiin hienosti kiitos siitä. Teamin rekalla kävi kova vilske kun tv- ja lehtijuttuja väsättiin aamusta iltaan. Päästiin myös tutustumaan uusiin teamiläisiin ja tietysti nähtiin talven jälkeen vanhojakin. Kiitos Jussi ja Tero ja kaikki mukana touhussa olevat. Homma jatkuu Vantaalla parin viikon kuluttua Rotax Max Challenge kisoilla.

Kisoista on tulossa Alfa tv:ltä kooste lauantaina 29.4 klo.20:30, muistakaahan katsoa!

Comment

Comment

IAME International Open 2017

Kisat Castelletossa ajettu ja monta kokemusta rikkaampana. Keli oli todella hyvä. Lämmintä koko viikon +20 ja välillä jopa yli. Tällä kertaa J-O lähti reissuun Laineen Mikon kanssa. Sunnuntaina jannut junaan ja Helsinkiin ja sieltä koneella Milanoon. Maanataina päästiin jo ajamaan ensi metrit uudella radalla. Mekaanikkona toimivat Haaselta Kris ja Massimo. Viikko kului treenatessa ja autoa säätäessä vauhdin ollessa todella lupauksia herättävää. Reilusti kymmenen joukossa koko ajan. Kuskeja J-On luokassa oli yli 40.

Aika-ajot ja odotukset kotimonitoreissa kovat, mutta ei vaan kulkenut sijoitus 32. Ajallisesti koko viikon parasta aikaa, mutta muut pystyivät venymään vielä parempaan. Lähtöpaikka letkan hänniltä kolmessa erässä tiesi vaikeaa kilpailua, mutta ei hätää sieltä vaan nousua ylöspäin ja paras eräsijoitus olikin kahdeksan. Harmillisesti etuponttooni irtosi kertaalleen ja siitä rapsahti aikasakkoa. Kerran työnnettiin myös nurmikolle. Sunnuntain finaaleihin lähtopaikka oli 23. Aikasakko ja yksi kolari verottivat hieman sijoitusta. Kyllä oli taas jännää. Lähdöt onnistuivat hyvin ja nousu kohti kärkeä alkoi. Harmillisestimolemmissa finaaleissa kilpakumppani kylkeen ja J-O nurmikolle. Kaiken tämän sählingin jälkeen oli kuskin kommentit aika Räikkösmäisiä :)  Loppusijoitus oli 21.

Comment

Comment

Upea debyytti Belgiassa

Joona-Oskari osallistui Belgian Genkissä järjestettyyn kansainväliseen ja kovatasoiseen X30 Euro Series -sarjan osakilpailuun luokan nuorimpana kuljettajana X30 Junior -luokassa. Haukiputaan huimapää yllätti kaikki nousujohteisella suorituksellaan ja hän päätyi seitsemännelle sijalle finaalissa ylivoimaisesti parhaana suomalaiskuljettajana.Italialais-tanskalaisessa Haase-tiimissä ajanut J-O valloitti hymyllänsä ja suorituksillaan puolellensa koko tiimin jo viikon alkuvaiheissa, mitä kuvasti teknisenä asiantuntijana toimineen Massimo Forten ilo finaalisuorituksen jälkeen. ”Poika oli erinomainen ja kun hän parantaa vielä jarrutuksiaan, niin hänestä kehittyy erinomainen kilpakuljettaja”, Forte kommentoi italiaksi.


”Tavoitteena oli ajaa 15 parhaan joukkoon, sillä isä lupasi, että sitten pääsen Castellettoon Italiaan seuraavaan kansainväliseen kilpailuun. Nyt on ihan mahtavaa, että pääsen sinne!”, kommentoi nuori kuljettaja omaa kilpailuaan. Kartingin maailmanmestaruuden voittanut Haase-tehtaan omistaja Jörn Haase oli erityisen tunteikas finaalin jälkeen ja hän on varma, että käsissä on tulevaisuuden kultakimpale.

Comment

Comment

Kausi 2017 startti lähenee!

Valmistautuminen kauteen 2017 on hyvässä vauhdissa. Uutta tälle kaudelle on siirtyminen X30 Cadet-luokasta Junior-luokkaan. Treeneihin onkin lisäboostia haettu Klemetin Paulin ohjauksessa syksystä lähtien. Kisakausi myös lähenee ja ensimmäinen kisastartti tapahtuu 23.-26.3 X30 Euro Series kisassa Belgian Genkissä! Kisakalenteri päivitetty ja näyttäisi jälleen kesä menevän suurimmaksi osakseen tien päällä :)

Comment

Comment

Rotax Max Challenge Grand Finals in Sarno Italy

Kausi on nyt ajettu päätökseen Italian Sarnossa Rotax Max Challenge finaalissa. Täytyy näin kärkeen heti sanoa että oliphan viikko. Uusi runko, uudet renkaat, eri moottorisäännöt, uusi rata ja pito :) Lopputulos ei ollut se mitä haettiin(P29), mutta vauhti näytettiin ja se riittää aivan kärkeen. Matkaan lähdettiin lauantai aamuna lentäen kohti Helsinkiä, josta lento Dusseldorfin kautta Napoliin. Aurinkoisessa ja lämpimässä Napolissa autonvuokraus ja kohti hotellia, josta matka jatkui check-inin jälkeen radalle katsastamaan kisapaikat ja ehdimme myös ilmoittautumaan.

Sunnuntaina vuorossa oli autojen arvonta ja kasaus, jonotettiin muttereita ja mietiskeltiin rungon säätöjä. Jonotuksen lomassa ehti hyvin rupatella eri maiden kilpakumppanien kesken.

Maanantaina vuorossa oli ensimmäiset harjoitukset ja siellä ilmeni, ettei sunnuntaina tehdyt säädöt toimineet lainkaan; sijoitus P31.  Toisessa harjoituksessa pientä parannusta ja sijoitus P25. Siinäpä sitä olikin mietittävää seuraavalle päivälle mikä meni vikaan.

Tiistaina homma jatkui harjoituksilla ja illan ja yön aikana mietityt uudet setupit alkoivat toimia. Sijoitus P4 ja olihan trafiikkia auton ympärillä ;) Päivän seuraavaan harjoitukseen alkoikin vesisade. Etsittiin siis seuraavaksi sadekelin säädöt kohdalleen ja sijoitus P4.

Keskiviikkona olikin vuorossa aika-ajot sekä ensimmäinen erä. Warm-upissa märkä rata ja tuloksena P7. Aika-ajot starttasivat todella hyvin käyntiin kärkisijoilla, loppua kohden rata kuivui ja viimeisille kierroksille sattui ruuhkaa, joten paras aika jäi saavuttamatta. Tulos P14. Ensimmäisessä erässä lähtöpaikka siis P14, jossa hienoja ohituksia ja nousua ylöspäin mutta myös kolarointia. Lopullinen tulos P16.

Torstaina oli vuorossa toinen erä. Warm-upissa P7. Erään lähdettin sadekelin setupissa sateen uhkan vuoksi, ensimmäiset kierrokset kuivalla ei sadekelin setupissa onnistuneet mutta vesisateen sattuessa viimeisille kierroksille nousua tiukan taistelun jälkeen ja tulos P14.

Perjantaina vuorossa pre-finaali, jonka tulosten perusteella lähdettiin finaaliin. Warm-upissa jälleen P7. Pre-finaalissa tiukkaa vääntöä alusta loppuun ja lopputuloksena P13.

Lauantaina oli jäljellä enää finaalit ja jännitys oli käsinkosketeltavissa. Ennen finaalia heti warm-upin jälkeen vuorossa oli kuljettajien esittely, jonne siirryttiin soittokunnan säestämänä. Mahtava fiilis! Warm-upissa P7 ja odotukset olivat todella korkealla. Finaalin startti, jossa edellä lähtenyt sai huonon lähdön, jonka seurauksena ohjautuminen ulkopuolelle ja tiputtiin useita sijoituksia. Puolen välin paikkeilla kaveri takapuskuriin, pyörähdys ja that's it! Maaliin päästiin lopulta ja virallisissa lopputuloksissa P29.  Lauantai-iltana vuorossa oli vielä gaalaillallinen, jossa pääsimme tutustumaan Mr. ja Mrs. Haaseen, jotka omistavat runkotehtaan, jolla on viimeiset vuodet kurvailtu. Pääsimme näin keskustelemaan kasvotusten tulevaisuuden suunnitelmista näiden mukavien ihmisten kanssa. Mahtava reissu ja paljon opittiin tästä kartingin korkeakoulusta!

Comment

Comment

Rotax Max Challenge Vantaa

Kausi on Suomessa ajettu ja yksi välitavoite saavutettu: maailman finaalipaikka Rotaxissa Italian Sarnossa. Vantaalle lähdettiin keskiviikkona ja radalle heti to aamuna. Reeneissä vauhti oli kohdallaan. La aamusta alkoi vaikeudet, ei sitten millään kyyti riittänyt koko päivänä finaalin vitospaikkaa korkeammalle. "Doctor" Jussin kanssa mietittiin maha täynnä sikaa pitkälle iltaan et missä vika. Homma alkoi toimimaan sunnuntaina ensimäisestä erästä eteenpäin hienosti. Komea nousu finaalin voittotaisteluun vaikean alun jälkeen. No Elekku vei muut vikisi, onnittelut Eliakselle hienosta voitosta ja koko sarjan voitosta. Lopputuloksissa siis P2 hyvällä loppukirillä. Nyt on kiitosten paikka elikkäs Jussi the doctor, johon voi aina luottaa vaikka mekaanikolla pikku itkukin tirahtaa ;) Pappa, Mummi, Vaari, Muori ja koko iso joukkue, joka on ollut mukana touhussa. ISO KIITOS KAIKILLE! Niin muuten seuraavaksi ajetaan maailmanmestaruudesta .:)Fi

Season is now completed here in Finland and one goal achieved. Ticket to Rotax Max Challenge Grand Finals is ours. Last RMC race weekend in Vantaa started on Wednesday. Training went well but difficulties started on Saturday morning, we just couldn't keep the speed and final result P5. On misty Sunday morning everything just went right on track again and finally we were back on the game. Great race with Elias again but Elias was nro 1 and took the P1 . Final result P2. Now it's time to THANK Jussi the 'docktor' for all the help, J-O's grandparents for their support and all of YOU! THANK YOU!! Next race Rotax Max Challenge Grand Finals in Italy! 

 

Comment

Comment

Karting SM Lahti

Lahden Karting SM Minimax kisat taputeltu. Torstai ja perjantai mentiin tavanomaisesta poiketen, mekaanikkoina Jussi ja Pappa. Lauantaina ja sunnuntaina palattiin ruotuun normaali kokoonpanolla.

Lauantain warm-upissa nopein mutta aika-ajoissa ongelmia, rengaspaineet jäivät liian korkeiksi tuloksena P8. Ensimmäisessä erässä homma taas rokkasi ja tuloksena P2. Prefinaalissa myös P2. Finaalissa hienoa kisaa voitosta Eliaksen kanssa ja Elias vei tällä kertaa voiton, onnittelut Eliakselle. Finaalin tulos siis P2.

Sunnuntaina warm-up P3 ja aika-ajoissa tulos samoin P3. Ensimmäisessä erässä P5 . Prefinaalissa viimeisen kierroksen viimeisessä mutkassa säpinää ja tulos P9. Finaalissa hienoa nousua ja ruutulipulla lopulta P4. Iso kiitos Jussi, Pappa, team kaverit sekä kaikki touhussa mukana olevat. Seuraavaksi vedetään kahden viikon päästä Vantaalla Rotax Max Challengen viimeinen osakilpailu.

Karting SM was held in Lahti last weekend. Training went well, good speed. On Saturday fastest in warm-up but difficulties in qualify with tire pressures result P8. In first heat problem solved and result P2 like in pre-finals. In finals J-O and Elias had once again great fight for first place and Elias took the win this time. Final result P2.

On Sunday warm-up and qualify P3. First heat P5. In pre-final in the very last curve some action and result P9. In final nice speed and final resultP4. Thanks to everyone involved! Next race last Rotax Max Challenge in Vantaa after couple of weeks.

Comment